Mennyt vuosi oli kovin raskas niin henkisesti kuin fyysisesti ja nyt en toivo mitään muuta, kuin että tuleva vuosi olisi parempi, oikeasti. Nyt pieni toivo elää, että tuleva vuosi olisi tosiaan parempi, ja siihen meidän on nyt tartuttava ja toivottava parasta. Elämä on kummallista, joskus tuntuu, että kärsimyksellä ja onnella ei ole mitään balanssia. Tuntuu sille, että mitään ei voi saada "helpolla". Aina ensin on siis kärsittävä "riittävästi" ja vasta sitten saa osakseen tietyn määrän onnea.

Sanotaan, että jokaisella on omat murheensa ja taakkansa kannettavana ja niin se varmasti onkin. Joskus sitä vain käpertyy omaan tuskaansa niin totaalisesti, ettei edes pysty ajattelemaan muita ja heidän ongelmiaan. Kuluneena vuonna lähisuvussamme on vieraillut mm. syöpä ja kuolema, molemmat äkillisesti ja kohteena nuoret ihmiset. Joskus pelkäänkin sitä, että en enää osaa nauttia elämästä lapsettomuushoitojen ja keskenmenojen keskellä. Pelkään, että yhtäkkiä joudun kohtaamaan jotain vielä hirveämpää, kuoleman tai vakavan sairauden. Pelkään, että menetän perheeni. Joskus tekisi mieli nähdä tulevaisuuteen. Joskus tuntuu, että kestäisi paremmin kun tietäisi mitä tuleman pitää. Emmehän saa enää keskenmenoja, emmehän? Saammehan vielä toisen lapsen? Saammehan mieheni kanssa vanheta onnellisesti yhdessä? Kasvaahan lapsestamme onnellinen ihminen ja saahan hän elää hyvän ja pitkän elämän? Mutta entäpäs jos kristallipallo kertoisi tulevasta epäonnesta, miten sitä sitten voisi enää elää? Ehkä epätietoisuus on sittenkin parempi vaihtoehto. Uudenvuoden lupauksenani olkoonkin siis tämä: en jatkuvasti murehdi tulevia vaan nautin parhaani mukaan tästä hetkestä perheeni kanssa.

Hyvää uutta vuotta kaikille!