Voi että ärsytän joskus itseäni! Olen sellainen ikuinen pessimisti, että odotan aina vain pahinta, koskaan en uskalla toivoa mitään hyvää. Ajattelen aina, että jos uskaltaa toivoa hyvää, saa takuulla päin näköä ihan yllättäen ja kaikki käy juuri päinvastoin kuin oli ehtinyt toivoa ja haaveilla - se ei siis kannata. Ja jos jotain hyvää sattuu, niin poskelleen se menee kuitenkin tai sitten sattuu jotain muuta ikävää, joka viimeistään hukuttaa alleen hyvän jutun. Muistan, että aiemmin (joskus nuorempana siis) olin tosi iloinen ja nauravainen ihminen, mutta nykyään surullisen skeptinen, kyyninen ja alituinen murehtija... Nyt alkaa riittämään tämä ainainen murehtiminen ja pahan pelkääminen - pitäisi saada jostain uusi positiivinen elämän asenne. Ei vain taida sellaista vielä kaupasta saada...